tiistai 12. kesäkuuta 2018

OMA KOTI

Me ollaan asuttu tässä kodissa jo puoli vuotta, enkä oo tainnut laittaa yhtäkään kuvaa täältä itse asunnosta. Mitä nyt joissain kuvissa on taustalla näkynyt vähän. Koska tää kämppä on aikalailla kaaoksen vallassa suurimman osan aikaa meidän vilkkaan taaperon ja miehen pitkien työpäivien vuoksi ( = lue, oon laiska ), pistän tällä kertaa vain muutamista mun lempijutuista kuvia. 

Kun Mio syntyi, asuttiin 54m2 kaksiossa jonka pohjapiirustus oli aivan surkea. Meidän makuuhuoneeseen mahtui just ja just meidän sänky sekä pinnis, osa asunnosta oli pelkkää käytävää ja keittiössä oli turhan vähän laskutilaa. Kylppäri tosin oli ihanan suuri ja tykkäsin meidän minikokoisesta saunasta ( joka tuli kulutettua aivan puhki raskausaikana ), mutta kesällä tosin koko kämppä kävi saunasta kun meillä oli tuuletuksesta huolimatta sisällä lähes koko ajan 30 astetta lämmintä. Tila asunnossa kävi koko ajan ahtaammaksi ja alettiin etsimään isompaa asuntoa. Ongelma? Meidän silloisessakin asunnossa asumiskulut olivat yli 800e/kk, joten miettikääpä minkä verran siististä kolmiosta joutuisi pulittamaan. Siinä vaiheessa me molemmat todettiin, että ennemmin maksais omaa pois samalla hintaa.

Me hankittiin siis ikioma asunto. Reilun kokoinen kolmio, 75m2. Meillä kävi tuuri ja löydettiin samalta asuinalueelta budjettiin sopiva kerrostaloasunto, jossa mm. keittiö oli täysin remontoitu ja se oli meidän must-listalla oleva avokeittiö. Koko asunnossa ei muuten oo mitään rempattavaa, mutta maalattiin makuuhuoneiden päätyseinät ja vielä jossain vaiheessa vaihdetaan sekä keittiön että olohuoneen tapetit. Mutta näin at the moment, näin on hyvä. 






Meillä on eteisessä kaappien lisäksi yksi kirjahylly johon oon laittanut esille mun lempikirjat sekä parit kuvat ja mm. mun Jimmy Choon hajuveden sekä rasian jossa säilytän mun alkuperäistä vihkisormusta ( koska se pentele ei mee mun sormeen vieläkään ). Jos saisin päättää, meidän asunnossa olis myös vähintään samanlainen kirjasto kuin Kaunottaressa ja Hirviössä. Oon tällä hetkellä muutenkin kunnon lukumoodissa muutenkin niin haluaisin vaan haalia kaikki maailman kirjat itelleni. Ylintä hyllyä en kuvannut, mutta siellä asustelee Diana Gabaldonin Matkantekijä-kirjasarja sekä Kalevala alkuperäisessä muodossaan ja kirjahyllyn päällä komeilee meidän häiden vieraskirja. 





Meidän makuuhuoneessa vaaleanpunainen päätyseinä vaihtui tummanharmaaseen ja sängynpäätyä koristamaan pääsivät muutama taulu, tekokasvi koska oikeat ei vaan pysy meidän käsissä hengissä, sekä pikkulamppu. Löysin deseniolta Tampere-, bedgasm- ja r-taulut jotka oli mun mielestä kivan simppeleitä ja sopii ainakin värimaailmaltaan meidän makkariin, heh! Makkarin nurkkaan tiensä on löytänyt mun ikivanha vaaterekki jossa roikkuu lähinnä vain ne "hienoimmat" vaatteet mitä meillä on. Meidän makkari kyllä hakee vielä sitä kokonaisuutta ja onkin hyvin keskeneräinen. Plus näyttää huomattavasti tyhjemmältä kun Mio on siirtynyt omaan huoneeseen nukkumaan. 

Mion huoneen päätyseinä oli tapetoitu vaaleansinertävällä lehtikuvioisella tapetilla mikä ei oikein miellyttänyt meitä kumpaakaan ja päätin sitten vetäistä tapetit irti ja maalata seinän tummanvihreällä. Santtu olis kovasti halunnut ihan kirkkaanvihreän, mutta onneks en suostunu siihen. 




Kahta seinää Misen valtakunnassa koristaa taulut. Vihreälle seinälle laitettiin erikokoisia metsäaiheisia tauluja ja valkoiselle seinälle laitettiin taulut pikkunorsulta, joissa on laulun sanoja sekä yhdessä Mion nimi ja syntymämitat. Mä en vielä oo ihan tyytyväinen ton valkoisen seinän taulujen asetteluun, mutten oo vielä jaksanut ruveta sitä muuttamaankaan. 




Yhdellä seinällä on vaatekaapin lisäksi varmasti monessa taloudessa nähty Ikean Kallax-hylly sekä meidän ikivanha nojatuoli imetyshetkiä varten. Meillä on kaikki satukirjat tuossa hyllyssä, mutta jotenkin kummasti ne lähinnä koristaa lastenhuoneen lattiaa aina hetki sen jälkeen kun oon saanut laitettua ne takaisin hyllyyn. Hyllyn päällä on pari kuvaa ( Santtu aina valittaa, että meillä on ihan liikaa valokuvia ym pitkin kämppää ), toinen tekokasvi, M-lamppu sekä söpö Mikki Hiiri-koriste minkä Mio sai kummiltaan nimiäislahjaksi. Sängyn vierustaa taas koristaa talja jonka Mio sai isoisovanhemmiltaan joululahjaksi.





Aluksi tuo olohuoneessa paikkansa löytänyt rahi oli Mion huoneessa, mutta sille oli huomattavasti enemmän käyttöä olkkarissa. Se oli Sotkasta alelöytö ja no, aika söötti semmonen! Meillä on olohuoneen värimaailma sininen ja keltainen sinisine verhoineen, keltaisine mattoineen ja koristetyynyineen. Koristetyynyt on muuten Santun mielestä kans yksiä pirulaisia jotka joutais kaatopaikalle viemästä tilaa sohvalta. Ja yllättäen meiltä löytyy lisää kuvia olohuoneesta, mm. meidän hääkuvia, Jannikan tekemä kortti, kuva Santusta pelissä, Santun eka isänpäiväkortti sekä yhdellä seinällä on taulut meidän kolmen horoskooppimerkeistä. Kauris, skorpioni ja kaksonen. 



Ja meillä on koko kämppä edelleen täynnä viirejä Mion synttäreistä! 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti