maanantai 28. toukokuuta 2018

KAVERISYNTTÄRIT

Tääkin postaus on long overdue, mutta vihdoin täällä. Sunnuntaina 20.5 me juhlittiin Mion kaverisynttäreiden merkeissä. I know, hitusen hölmöä ehkä vielä tän ikäisille mitään kaverisynttäreitä on pitää, mut me ollaan tutustuttu niin moniin ihaniin ihmisiin tässä keillä on saman ikäisiä minityyppejä touhuamassa. Lopulta monelle tuli esteitä eikä juhliin päässyt kuin kaksi miniä vanhempineen, mutta oli kyllä ihanaa! 







Me mentiin aika kotimeiningillä, sillä mitään sen fiinimpiä juhlia on ihan turha noin pienelle järjestää. Olin hankkinut tarjottavaksi viinirypäleitä, mansikoita, mustikoita, erilaisia pienille sopivia naksuja, leipäjuustoa ja pillimehutötsissä olevia 8kk ikäisille sopivia smoothieita. Aikuisille oli lisäksi limsaa, kahvia, ruisspisejä ja kahta eri bonjouria makuina kanttarelli ja ruohosipuli. Taustalle heitin Spotifysta soimaan valmiin lasten soittolistan ja juhlat kuluivat leppoisasti jutellen niitä näitä ja seuraillen poikien touhuja. Milloin kukakin juoksi yhden perässä ja nosti toisen pois pahanteosta, milloin leikitettiin toisten lapsia ja lohdutettiin omia kun iski harmitus. 







Mio sai ihanat lahjatkin ja olin aivan ymmälläni, koska en todellakaan odottanut kenenkään tuovan mitään! Me haluttiin vain juhlistaa ensimmäisiä synttäreitä yhdessä viettäen aikaa leppoisasti yhdessä. Mio sai ihanan koiralelun, jossa pinotaan renkaita ja se onkin ollut hitti! Mio sai myös supersuloiset lakanat jotka pääsivätkin heti käyttöön! Kiitos ihan hurjasti näistä ihanista lahjoista!




Tän vuoden aikana on ollut ihana nähdä, kuinka nää minit kasvaa ja äitiystävistä on ollut hirveän iso tuki kun ollaan selvitty vauvavuoden eri vaiheista yhdessä. Ollaan pohdittu, neuvottu, itketty, naurettu. Ja nää ihmiset on kyllä täyttä kultaa! Vauvavuosi on ollut vaikea, mutta meidän äitiryhmä on kyllä tehnyt siitä helpompaa. 


tiistai 22. toukokuuta 2018

HUONO ÄITI

En oo yli kolmeen kuukauteen kirjoittanut tänne mitään. Syyttäisin ajanpuutetta, mutta totuus on, että mun kaikki into ja inspis kirjoittamiseen on ollut aivan tipotiessään. Kun multa kysytään, että kirjoitanko vielä blogia niin vastaan aika nolona, että: "kyllä mä, mut nyt on ollu vähän pidempi tauko...". Kuulumisetkin odottaa kertomistaan, mutta seuraavalla kerralla sitten. Nimittäin tänään haluaisin puhua tästä tunteesta, joka mut ainakin valtaa hyvin usein. Tunne, että oon huono äiti. 

Maanantaiaamu, klo 8:48. Saan hädin tuskin silmiäni auki jotta voin vilkaista kelloa ja sitä, mitä Santtu ja Mio puuhaavat. Santtu menee töihin normaalia myöhempään jotta saan nukuttua. Heti kun avaan silmät, iskee suunnaton ahdistus ja haluaisin vain hautautua peiton alle koko päiväksi. Kun Mio huomaa mun olevan hereillä, hyväntuuliset leikit on tiessään ja alkaa kitinä ja änkeäminen mun viereen. "Tuu Mio tänne, annetaan äidin nukkua vielä hetki". Nieleskelen kyyneleitä. Oon niin huono äiti kun oon nukkunut näinkin myöhään. Silti mun silmät painuu vielä hetkeksi kiinni, koska en vain saa pidettyä niitä auki. 

Kun saa lapsen, oletetaan vanhemman olevan aina yltiöpäisen onnellinen ja yhtä hymyä. Ethän sä voi valittaa, että on rankkaa kun itse lapsen halusit. No miksen vois? Kyllä jokaisella vanhemmalla on oikeus sanoa ääneen, että on rankkaa jos kotona raivotaan aamusta iltaan tai jos öitä ei nukuta. Mun mielestä somessa ( alan olemaan somesta sitä mieltä, että se on kaiken pahan alku ja juuri ) annetaan turhankin siloiteltuja ruusunpunaisia pilvilinnakuvitelmia välillä lapsiarjesta. On toki paljon rehellisiä, puklun, huudon, tissi- ja tuttivieroitusten, uhman ja väsymyksen täyteisiä kertomuksia. En tiedä teistä, mutta meillä on suurimman osan ajasta koti mullin mallin, meidän lapsi ei syö jokaista ruokaansa itse, päikkärit on yks perkele, meillä on uhmaikä jo alkanut eroahdistuksen päälle, mä en oo bikinikunnossa, meidän parisuhteen eteen saa todellakin tehdä töitä ja joskus menee päiviä ennen kuin pääsen suihkuun asti. Tähän päälle ynnätään vielä mun masennus ja uniongelmat niin on väsymys taattu ja koen 90% ajasta olevani huono äiti. 



Mä rakastan lastani enemmän kuin mitään tai ketään muuta tässä maailmassa. Mutta mä oon aivan törkeen väsynyt. Kirjoitin mun instagramin storyyn eilen näin:

"Meidän päivä:
Mio hermostuu ja turhautuu KAIKESTA. Kun ei osata vielä kävellä, mutta kun haluais. Kun se palikka ei mee just sillee päin kun sen haluais. Kun pestään naama ja kädet ruokailun jälkeen mut se ei oo yhtään kivaa. Kaikesta alkaa huuto.

Mulla on pahin ahdistus hetkeen ja haluaisin vaan kyhjöttää pimeessä huoneessa yksin, hiljaisuudessa. Silmät ei meinaa pysyä auki, itkettää ja olo on kuin zombiella. Jopa hengittäminen tuntuu työläältä.

Mutta kun päikkäriaikaan imetyksen jälkeen nostin Mion syliin, en voinut ihan heti laskea herraa sänkyyn unille. Mio paino päänsä mua vasten ja nukahti syliin samalla kun mä astelin ympäri Mion huonetta ja silittelin tota pientä pellavapäätä. Sen jälkeen tuli hyvä olla.

Ehkä me selvitään tästä päivästä."


Kun viimein laskin Misen omaan sänkyyn unille, istahdin sohvalle ja siinä mä löhösin koko päikkäreiden ajan. En uhrannut ajatustakaan tiskivuoren taltuttamiselle tai lelujen keräämiselle, puhumattakaan kylppärissä odottavalle pyykkivuorelle. Puhuin toisen äidin kanssa näistä tuntemuksista ja se on vaan niin sanoinkuvaamattoman ihanaa kun joku ymmärtää sun ajatukset just eikä melkein! Tuli omalla tavallaan helpottunut olo kun tiesi ettei oo yksin, vaikkei oo kivaa, että ihmisillä on rankkaa.
Mun kykyä olla äiti on kyseenalaistettu mun masennuksen takia, vaikka suurimman osan ajasta oon iloinen, oma itseni ja oon täysin kykeneväinen huolehtimaan lapsestani. 


Mikä määrittelee, onko huono vanhempi? Tekeekö se susta huonon äidin tai isänkin, jos et tee jokaista lapsen ruokaa itse? Tai se jos ette mee pää kolmantena jalkana kerhoissa ja harrastuksissa? Tai jos oot välillä väsynyt ja tuntuu että ainoa asia mitä haluaisit, on nukkua? Vastaus on ei, ei se tee susta huonoa vanhempaa. Ihmisiähän tässä vaan ollaan ja yksilöitä. Siihen mihin toisella riittää energiaa, toisella ei riitä. Mutta se mikä tekee huonon vanhemman on se, jos lapsen tarpeet ja hyvinvointi jätetään heitteille. Jos lapsesta ei huolehdita eikä luoda turvallista ympäristöä elää.

Kunhan me pyritään tekemään parhaamme ja rakastetaan ja huolehditaan lapsistamme, asiat on hyvin eikä väsymys tee meistä huonoja vanhempia.