torstai 19. heinäkuuta 2018

THESE ARE FEW OF MY FAVORITE THINGS

Mä rrrrrakastan listojen tekemistä. Listat on elämän suola, ah. Lisäksi itse tykkään lueskella muiden ihmisten suosikeista osittain hyvien vinkkien toivossa, joten päätin nämä mun muutamat suosikit lisäillä tänne mitä viime aikoina on ollut! Vähän jotain muutakin tänne kuin elämää taaperon kanssa ja lässynlää-juttuja. 



Bullet journal. Oon harrastanut bujoilua jo parisen vuotta, välillä aktiivisemmin ja välillä se on jäänyt. Mutta mulla pysyy kaikki asiat huomattavasti paremmin kasassa kun nään tietyn suunnitelman tms paperilla. Lisäksi kaikki näpertely, sivujen luominen ym auttaa mua nollaamaan päätä ja rentoutumaan. Bujoilu tosin aiheuttaa myös pikkiriikkisen Pinterest-riippuvuuden...

Sodastream. Mä oon varmasti maailman huonoin juomaan vettä. Mä en yksinkertaisesti vaan pidä siitä. Kaivettiin siis meidän sodastream pitkän tauon jälkeen laatikostaan ja ollaan ruvettu hiilihapottamaan ihan perus hanavettä. Uppoaa huomattavasti paremmin alas ja pepsinkin juonti on vähentynyt edes jonkin verran ( ei sillä, menee sitä edelleen ihan liikaa ).

Kaksosauringot-trilogia. Trilogian kaksi ensimmäistä kirjaa, Hän sanoi nimekseen Aleia ja Seleesian näkijä, tuli ahmittua sellaista tahtia että heikompia hirvittäisi. Saatoin lukea yömyöhään asti huolimatta siitä takaraivossa jyskyttävästä tiedosta, että aamulla piti herätä Mion kanssa aikaisin. Fantasiakirjat on ehdottomasti mun lemppareita ja nää on varmaan ensimmäiset suomalaisen kirjailijan kirjoittamat kirjat joista pidin ( korjaus: rakastin ). Lokakuussa ilmestyy viimeinen osa. Odottavan aika on pitkä...



Kuntosali. Mulla oli melkein kahden vuoden tauko salitreeneistä, kunnes parisen kuukautta sitten jatkoin sitä. Kyllä aina välillä rupeaa ärsyttämään kun on kadottanut ne vähäisetkin lihakset mitä joskus oli, mutta sitten vain muistuttaa itseään, että tästä taas kehittyy. Ja se on ihanaa kun saa omaa aikaa lapsiperheen arjen keskeltä! Tosin viimeinen viikko mulla on ollut aika hiljaiseloa salin suhteen koska helteet iski enkä kestä kuumuutta yhtään, joten makaan kuin norppa tuulettimen edessä. 

Gilmore girls. Mulla kesti lämmetä tälle sarjalle, mutta sitten kun siihen pääsi vauhtiin niin ai että! Ihana ihana ihana! Mion päikkärihetket oon pyhittäny aika vahvasti tälle sarjalle. 



Kolme raitaa. Ostin viime perjantaina Adidaksen verkkarit, miesten puolelta. Ai vitsit että oon tykänny! Kun olis vaan vielä viileempää et viitsis ylipäätään pistää mitään mekkoa tai shortseja kummempaa päälle...

Kirpparit. Käytiin eilen meidän lapsivapaan kunniaksi kirppistelemässä, ja hintaan 12,50e löytyi kolme Muumi-kirjaa sekä Disneyn klassikko Kaunotar ja Kulkuri. Muistin taas, miksi oon aina rakastanut käydä kirppiksillä. 

Santun loma. Kuukausi kiireetöntä hengailua, kelpaa! 


tiistai 17. heinäkuuta 2018

HUH HELLETTÄ









En tiedä teistä, mutta mä ainakin läkähdyn tähän helteeseen. Tähän joku varmasti sanoisi, että mitä mä valitan kun Suomessa on suurimman osan vuodesta kylmä tai märkää. Puolustuksekseni voin sanoa, että oon aina rakastanut syksyä ja viileitä ilmoja. Tokikaan en rakasta mitään paukkupakkasia, mutta en myöskään tätä +30 asteen hellettä mikä saa sut tunteen itsesi jääpalaks joka vaan sulaa. Tätä menoo ainakin musta jää vaan märkä läntti jäljelle.

Santulla alkoi kovasti odotettu kuukauden loma VIHDOIN! Eilen aamulla ensimmäisen lomapäivän kunniaksi me pakattiin kamat mukaan ja mentiin heti aamutuimaan viereiselle rannalle. Mio pääsi ensimmäistä kertaa kahlaamaan järveen ja mäkin uskaltauduin huimasti polvia myöten veteen. Siitä alkaa olemaan jo kaksi vuotta kun oon viimeks kastanu talviturkin. Mutta jos pitää siitä turkista kuivana? Noh joka tapauksessa ihanaa, että meidän vieressä sijaitsee rauhallinen ja lapsiystävällinen ranta! Huomenna mennään viettämään päivää sinne ihan kaksin, sillä Mion kummi kaappaa Misen mukaansa ja he suuntaavat Hoplopiin eikä lapsesta kuulemma luovuta vaivaisen parin tunnin jälkeen. Hih!











sunnuntai 15. heinäkuuta 2018

HOW I GOT TO BE SO LUCKY?

Mistä tietää, että toinen on se oikea?

Mä en oo koskaan uskonut siihen kuuluisaan "oikeaan". Mä uskon, että toiset ihmiset sopii toisilleen paremmin kuin toiset ja parisuhde vaatii aikaa ja työtä. Se vaatii uhrauksia ja toisen asettamista etusijalle. Me oltiin suhteen alkumetreillä kuin yö ja päivä, en edes tiedä oikein miten alun perin päädyttiin yhteen. Ollaan kuitenkin kasvettu yhdessä ja yhä enemmän meille muodostui samanlaiset mielenkiinnon kohteet, samanlainen huumorintaju ja omat inside-vitsit ja opittiin tuntemaan toisemme läpikotaisin. Mä tiedän Santun ruokarakkaudet ja -inhokit, mitkä asiat saa sen nauramaan ja mitkä ärsyyntymään. Santtu tietää miten mut saa rauhoittumaan kun hermostun nollasta sataan sekunnissa, mistä ruoasta pidän ( ja se on paljon koska oon todella nirso ) ja minne hukkaan avainlukulistani joka ikinen kerta. Santtu haki kaupasta lukemattomat määrät vesimelonia mun raskausaikana, hiero selkää kun kyhjötin kuumassa suihkussa, piti mua kädestä koko synnytyksen ajan, oli heti alusta asti tukena imetyksessä ( siis kuinka söpöä se oli kun Santtu kutitteli vastasyntynyttä vauvaa leuasta jotta se ei nukahtelis kesken imetyksen )ja on ollut Miolle paras mahdollinen isä. Ja mulle aviopuoliso sekä paras ystävä.




Me ollaan tunnettu Santun kanssa 10 vuotta ja ollaan oltu yhdessä 5,5v. Meillä on ollu niin paljon ylä- ja alamäkiä, etten jaksa edes laskea niitä. Me ollaan meinattu pariin otteeseen erota tosi isojen asioiden takia, mutta ollaan joka kerta taisteltu niiden läpi koska halutaan olla yhdessä. Oon pari kertaa epäillyt, onko meidän välillä enää rakkautta vai ollaanko me kuin kämppiksiä. Mutta kun katson kuinka Santtu naurattaa Mioa ja heijaa häntä sylissään yöunille, kun ohimennen Santtu antaa suukon tai sanoo rakastavansa mua, sulkee mut karhunhalaukseensa kun huomaa mun menettävän hermoni, kun näen sen katseen Santun silmissä kun huomaan sen katselemassa mua ja Mioa… Siinä vaiheessa mulla pyörii päässä vaan, että

"Voi herranjumala mä rakastan tota ihmistä. Kuinka mä oonkaan näin onnekas?"

Meidän rakkaus ja suhde on muuttunut arkiseksi jo aikaa sitten. Meillä ei koskaan oo ollut varsinaista alkuhuumaa eikä me sitä kaivatakaan. Arjen pienet teot ja hellyydenosoitukset, vastuun jakaminen ja tiiminä toimiminen vanhempina, toisen kunnioittaminen. Välillä käydään toistemme hermoille ja joskus iltaisin saatetaan Mion nukkuessa tehdä omia juttujamme eikä välttämättä vaihdeta paria sanaa enempää, mut sekin on okei. 



Mä sairastuin masennukseen meidän suhteen alkuaikoina ja oon käynyt aikamoisen vuoristoradan mielialani kanssa. Saatoin räjähtää aivan pienestä, itkee, sulkeutua kokonaan. Silti Santtu ei luovuttanut mun suhteen. Nyt me ollaan naimisissa ja meillä on maailman ihanin pieni poika. Me ikävöidään toisiamme aina ihan hirveästi kun ollaan yksikin yö erossa ja silloin viestit täyttyy ällösöpöillä emojeilla ja sydämillä. Tiiättekö, vaikka välillä tuntuu vaikeelta ja raskaalta varsinkin pienen lapsen vanhempina, niin mä oon vaan niin onnekas. Enkä voi kuuluttaa sitä tarpeeks. 

keskiviikko 4. heinäkuuta 2018

RAKAS POIKANI

"Äiti on tässä, ei mitään hätää. Mio, kato äitiä. Kaikki hyvin"

Näin puhelin viime yönä raivolla itkevälle lapselle sylissäni. Mio alkoi itkemään niin ettei tahtonut happea saada, kun annoin hänet isänsä syliin nukutusta varten ja poistuin huoneesta. Nukutusta oli tuolloin takana jo kaksi tuntia, ja kolmas oli vielä edessä. Viimein hiukan ennen kahtatoista sankari saatiin unille ja yö olikin jatkuvaa itkua ja heräilyä. Onneksi sain uudelleen nukutuksien ansiosta Mion nukkumaan jopa 9:40 asti. Aamulla istuin lattialla Mio sylissäni ja nuuhkin pellavaisia hiuksia ja tuntui kuin pakahtuisin kaikkiin tunteisiin ja ajatuksiin. 

Kaksi vuotta sitten Mio oli vain pieni salainen haave jota en uskaltanut sanoa ääneen, en aluksi edes Santulle. Mutta pian haaveesta tulikin totta toisen viivan ilmestyessä testiin. Muistan kuinka tärisin ja pelkäsin ennen jokaista ultraa, kuinka makasin kovassa kuumeessa tuntiessani ensimmäiset hennot potkut, kuinka kaikki kipu unohtui kun sain ensimmäisen kerran Mion syliini. 

Mä oon monesti kironnut, että kunpa saisin ottaa lomaa viikon verran äitiydestä. Oon itkenyt kun en enää jaksais, oon tuntenut itseni epäonnistuneeksi lukemattomat kerrat. Tunnen päivittäin oloa etten riitä Miolle, että oon huono äiti. 

Mutta mä rakastan lastani. Mä rakastan tuota pientä poikaa enemmän kuin mitään tai ketään muuta koko maailmassa. Mio saa olla täysin oma itsensä ja hän kyllä tulee tietämään, että meille saa aina kertoa kaiken, sillä me rakastetaan häntä juuri sellaisena kuin hän on. Mikään ei ikinä muuta sitä. Ja niin rakastaa moni muukin. Se onkin varmaan yks suurimmista asioista joista oon kiitollinen Mion elämässä, että hän on niiiiin rakastettu ja hänellä on monta ihmistä kehen turvautua ja keille jakaa elämän ilot ja surut. Tänään mun sydän tuntui pakahtuvan kun Mion kummi leikki hänen kanssaan ja halaili häntä, sai Mion nauramaan, tanssi Mion kanssa ja kun hänenkin kasvoiltaan loisti onni Mion kävellessä. 



Ennen raskaaksi tuloa mietin usein, että lapset ovat rasite, este. Näin jälkeenpäin ihan hävettää, sillä mikään ei oo yhtä upeaa kuin olla vanhempi. Mä koen niin suurta ylpeyttä ja onnea joka päivä kun katson lastani ja mietin, että me luotiin hänet ja hän on niin ihana. Kun on saanut nähdä kuinka Mio kehittyy... Sitä ei edes osaa sanoin kuvailla. Kuinka hihkuin onnesta Mion kääntyessä mahalleen, kuinka itkin kun kuulin ensimmäistä kertaa "äittä", kuinka itkin kivusta Mion purressa mua ensimmäisillä hampaillaan imetyksen aikana, kuinka hymyilin poskeni kipeiksi Mion opetellessa kävelemään. Joka päivä Mio tuntuu oppivan jotain uutta ja se on meistä kummastakin niin hienoa. 

Joten rakas lapseni, tiedä, että me ja niin moni muu rakastaa sinua. Lupaan lohduttaa sinua kun itket, nauraa kanssasi, lupaan sulkea sinut syliini ja lukea satuja kanssasi. Lupaan olla aina paikalla kun tarvitset minua, auttaa ja opettaa matkan varrella. Lupaan olla se tyhmä äiti joka kieltää asioita turvallisuutesi vuoksi ja joka joutuu olemaan joskus kovakin sinua kohtaan, vain jotta oppisit. Lupaan päästää kavereitasi yöksi, sillä haluan kuulla ne öiset hepulit ja käskeä teidät nukkumaan, vaikka salaa hymyilen ja olen onnellinen, että sinulla on joku kenen kanssa valvoa ja nauraa maha kipeäksi. Lupaan tehdä aina kaikkeni sinun eteesi, huolehtia sinusta vielä silloinkin kun olet aikuinen. Juuri nyt lupaan tuudittaa sinut uneen aina kun tänä yönä heräät. Lupaan kaapata sinut aamulla sängystäsi syliini, suukotella poskiasi ja halata sinua. Antaa sinun käpertyä unisen lämpöisenä syliini niin pitkäksi aikaa kun haluat. Ja sen jälkeen päästän sinut jälleen päivän touhuihin, niin energisenä ja vilkkaana. Lupaan olla hermoromahduksen partaalla jekkujesi vuoksi, mutta silti katsoa samalla sinua ja miettiä kuinka fiksu ja taitava jo oletkaan kun virnistät vain pahanteossa ollessasi. Minun poikani. 

torstai 28. kesäkuuta 2018

JUHANNUS UPDATE


























Maaseutu ja sade
Perhe
Päikkärit ja pitkät yöunet
Pienen pojan riemua ja mummun kainalossa nukkumista
Naurua
Liian hyvää ruokaa
Kortinpeluuta
Sauna ja saunakisu
Mansikat
Vanha kotikylä
Brunssi
Öinen hiljaisuus

Niistä oli mun juhannus tehty.

tiistai 12. kesäkuuta 2018

OMA KOTI

Me ollaan asuttu tässä kodissa jo puoli vuotta, enkä oo tainnut laittaa yhtäkään kuvaa täältä itse asunnosta. Mitä nyt joissain kuvissa on taustalla näkynyt vähän. Koska tää kämppä on aikalailla kaaoksen vallassa suurimman osan aikaa meidän vilkkaan taaperon ja miehen pitkien työpäivien vuoksi ( = lue, oon laiska ), pistän tällä kertaa vain muutamista mun lempijutuista kuvia. 

Kun Mio syntyi, asuttiin 54m2 kaksiossa jonka pohjapiirustus oli aivan surkea. Meidän makuuhuoneeseen mahtui just ja just meidän sänky sekä pinnis, osa asunnosta oli pelkkää käytävää ja keittiössä oli turhan vähän laskutilaa. Kylppäri tosin oli ihanan suuri ja tykkäsin meidän minikokoisesta saunasta ( joka tuli kulutettua aivan puhki raskausaikana ), mutta kesällä tosin koko kämppä kävi saunasta kun meillä oli tuuletuksesta huolimatta sisällä lähes koko ajan 30 astetta lämmintä. Tila asunnossa kävi koko ajan ahtaammaksi ja alettiin etsimään isompaa asuntoa. Ongelma? Meidän silloisessakin asunnossa asumiskulut olivat yli 800e/kk, joten miettikääpä minkä verran siististä kolmiosta joutuisi pulittamaan. Siinä vaiheessa me molemmat todettiin, että ennemmin maksais omaa pois samalla hintaa.

Me hankittiin siis ikioma asunto. Reilun kokoinen kolmio, 75m2. Meillä kävi tuuri ja löydettiin samalta asuinalueelta budjettiin sopiva kerrostaloasunto, jossa mm. keittiö oli täysin remontoitu ja se oli meidän must-listalla oleva avokeittiö. Koko asunnossa ei muuten oo mitään rempattavaa, mutta maalattiin makuuhuoneiden päätyseinät ja vielä jossain vaiheessa vaihdetaan sekä keittiön että olohuoneen tapetit. Mutta näin at the moment, näin on hyvä. 






Meillä on eteisessä kaappien lisäksi yksi kirjahylly johon oon laittanut esille mun lempikirjat sekä parit kuvat ja mm. mun Jimmy Choon hajuveden sekä rasian jossa säilytän mun alkuperäistä vihkisormusta ( koska se pentele ei mee mun sormeen vieläkään ). Jos saisin päättää, meidän asunnossa olis myös vähintään samanlainen kirjasto kuin Kaunottaressa ja Hirviössä. Oon tällä hetkellä muutenkin kunnon lukumoodissa muutenkin niin haluaisin vaan haalia kaikki maailman kirjat itelleni. Ylintä hyllyä en kuvannut, mutta siellä asustelee Diana Gabaldonin Matkantekijä-kirjasarja sekä Kalevala alkuperäisessä muodossaan ja kirjahyllyn päällä komeilee meidän häiden vieraskirja. 





Meidän makuuhuoneessa vaaleanpunainen päätyseinä vaihtui tummanharmaaseen ja sängynpäätyä koristamaan pääsivät muutama taulu, tekokasvi koska oikeat ei vaan pysy meidän käsissä hengissä, sekä pikkulamppu. Löysin deseniolta Tampere-, bedgasm- ja r-taulut jotka oli mun mielestä kivan simppeleitä ja sopii ainakin värimaailmaltaan meidän makkariin, heh! Makkarin nurkkaan tiensä on löytänyt mun ikivanha vaaterekki jossa roikkuu lähinnä vain ne "hienoimmat" vaatteet mitä meillä on. Meidän makkari kyllä hakee vielä sitä kokonaisuutta ja onkin hyvin keskeneräinen. Plus näyttää huomattavasti tyhjemmältä kun Mio on siirtynyt omaan huoneeseen nukkumaan. 

Mion huoneen päätyseinä oli tapetoitu vaaleansinertävällä lehtikuvioisella tapetilla mikä ei oikein miellyttänyt meitä kumpaakaan ja päätin sitten vetäistä tapetit irti ja maalata seinän tummanvihreällä. Santtu olis kovasti halunnut ihan kirkkaanvihreän, mutta onneks en suostunu siihen. 




Kahta seinää Misen valtakunnassa koristaa taulut. Vihreälle seinälle laitettiin erikokoisia metsäaiheisia tauluja ja valkoiselle seinälle laitettiin taulut pikkunorsulta, joissa on laulun sanoja sekä yhdessä Mion nimi ja syntymämitat. Mä en vielä oo ihan tyytyväinen ton valkoisen seinän taulujen asetteluun, mutten oo vielä jaksanut ruveta sitä muuttamaankaan. 




Yhdellä seinällä on vaatekaapin lisäksi varmasti monessa taloudessa nähty Ikean Kallax-hylly sekä meidän ikivanha nojatuoli imetyshetkiä varten. Meillä on kaikki satukirjat tuossa hyllyssä, mutta jotenkin kummasti ne lähinnä koristaa lastenhuoneen lattiaa aina hetki sen jälkeen kun oon saanut laitettua ne takaisin hyllyyn. Hyllyn päällä on pari kuvaa ( Santtu aina valittaa, että meillä on ihan liikaa valokuvia ym pitkin kämppää ), toinen tekokasvi, M-lamppu sekä söpö Mikki Hiiri-koriste minkä Mio sai kummiltaan nimiäislahjaksi. Sängyn vierustaa taas koristaa talja jonka Mio sai isoisovanhemmiltaan joululahjaksi.





Aluksi tuo olohuoneessa paikkansa löytänyt rahi oli Mion huoneessa, mutta sille oli huomattavasti enemmän käyttöä olkkarissa. Se oli Sotkasta alelöytö ja no, aika söötti semmonen! Meillä on olohuoneen värimaailma sininen ja keltainen sinisine verhoineen, keltaisine mattoineen ja koristetyynyineen. Koristetyynyt on muuten Santun mielestä kans yksiä pirulaisia jotka joutais kaatopaikalle viemästä tilaa sohvalta. Ja yllättäen meiltä löytyy lisää kuvia olohuoneesta, mm. meidän hääkuvia, Jannikan tekemä kortti, kuva Santusta pelissä, Santun eka isänpäiväkortti sekä yhdellä seinällä on taulut meidän kolmen horoskooppimerkeistä. Kauris, skorpioni ja kaksonen. 



Ja meillä on koko kämppä edelleen täynnä viirejä Mion synttäreistä!