tiistai 28. helmikuuta 2017

RV26 KUULUMISET

Kuten varmasti mun jatkuvasta valituksesta on tullut selväksi, tää raskaus ei oo ollut kovin helppoa aikaa mulle. Mä kärsin pahoista kivuista ja lähes jokaisesta raskaudenaikaisesta vaivasta, mitä vaan voi olla ( peräpukamat taitaa olla ainoa miltä oon säästynyt, heh.. ). Haluan kuitenkin painottaa sitä, että mä en pidä tätä raskautumista ja lapsen tuloa itsestäänselvyytenä ja mä todellakin arvostan sitä, että meille on tulossa ihana pieni poika. Välillä vaan pelkkä oleminenkin on niin rankkaa, että toivoisi koko raskauden olevan jo ohi. 


Oon viimepäivinä pohtinut lapsen tuloa paljonkin. Vaikka Nasu on ihan suunniteltu ja erittäin toivottu lapsi, tuli raskautuminen mulle silti shokkina. Mä olin henkisesti valmistautunut monien kuukausien yritykseen, mutta testi näyttikin plussaa jo ekalla yrityskierrolla. Kaikki siis lopulta tapahtuikin todella nopeasti ja mä oon ihminen jolle muutokset on erityisen rankkoja. Oon pienenä ruvennut itkemään ja huutamaan, että: "haluan mun vanhan isän takasin" kun isä oli käynyt parturissa... Että tuota juu. 



Mulla on siis kestänyt käsitellä asiaa, enkä rehellisesti sanottuna oo kunnolla käsitellyt sitä vieläkään vaikka viimeinen kolmannes on enää kolmen viikon päässä. Mitä mä siis oon miettinyt?

Olisiko meidän pitänyt odottaa vielä ja ollaanko sittenkin liian nuoria? No ei olis ja ei olla. Ei lapsen tulo vie meiltä mitään pois, päinvastoin. Lapsi tuo meidän elämään niin paljon lisää! Eikä me ennen lastakaan olla tehty asioita mitä ei vois tehdä lapsen tultua maailmaan. Ja uskon meidän jaksavan paremmin kun hankitaan lapsi näin nuorina.


Kadotanko mä itseni äitiyteen? Tää on mulla pelkona. Se, etten osaa olla enää muuta kuin äiti. Etten osais enää olla vaimo, ystävä, oma itseni. Lapsi tulee olemaan mulle aina ykkösprioriteetti, mutta kyllä mä aion ja haluan edelleen säilyttää ne muutkin osa-alueet elämästäni. Ja niin jokaisen äidin kuuluukin. Me ollaan Santun kanssa jo puhuttu siitä, että molemmat saa sitä omaa aikaa myös tarvittaessa. Varmasti alkuun etenkin haluaa olla tiiviisti vauvan kanssa, mutta se oma aika on myös muistettava. Vaikka se oliskin vaan kymmenen minuutin kävely ulkona.

Mikä äidinrakkaus ja yhteys lapseen? Vaikka oonkin yhtä hymyä pojan mönkiessä ja monottaessa mua, en silti koe vielä kunnollista yhteyttä vauvaan. Mä tavallaan luotan siihen, että se äidinrakkaus ja yhteys tulee sitten kun vauva on syntynyt. Enkä usko, että kukaan on heti 100% valmis äidiksi vaan siihen kasvetaan vauvan myötä. 

Tällaisia ajatuksia. Ajatusten ja pohdintojen lisäksi meillä on ostoslista vauvan tarvikkeista ja voin sanoa, että se lista on pitkä kuin nälkävuosi! Onneksi pian tulee äitiyspakkaus missä on osa tavaroista ja isommista ostoksista on enää lipasto ja vaunut hankkimatta. 




Mä oon unohtanut liian usein vitamiinit ja oon viimeaikoina joutunut läträämään kylmägeelin kanssa. Mulla on jalka edelleen särkenyt ja nyt niskatkin on yhtäkkiä vetäneet jumiin. Kissa vahtii ja seuraa joka paikkaan eikä vessaan saa mennä ilman, että se olisi heti oven takana huutamassa ja repimässä ovea. Ollaan innostuttu jälleen Skyrimistä Santun kanssa ( neljäs kerta kun pelataan sitä läpi ). Unettomia öitä, aika tuntuu matelevan ( 14 pirun pitkää viikkoa vielä jäljellä! ), stressiä.. Ensi viikolla onkin sitten neuvolalääkäri ja kahden viikon päästä sokerirasitus. Mulle sokerirasitus ei ollut mitenkään pakkopakko, mutta sitä suositeltiin mun lähtöpainon ja painoindeksin vuoksi joten haluan käydä tarkistamassa ettei ole radia ( ihan hyvä vaan tsekata, terkuin sokerihiiri ). 




Ja loppuun on pakko kyllä sanoa, että olin alkuun sitä mieltä, että kaikki vauvaryhmät facebookissa on suoraan sanottuna täyttä paskaa. Vauva 2017-ryhmä onkin, enkä siellä edes ehtinyt olla kuin viikon tai kaksi kunnes mitta tuli täyteen ihmisten ilkeyttä, arvostelemista, pahansuopaa henkeä, pilkkaamista ja pätemistä. Mutta poikkeuksiakin on! Nimittäin Kesäkuiset 2017-ryhmä missä mä oon, on aivan törkeen ihana! Siellä on ihana ryhmähenki ja muutamasta ihmisestä on tullut mulle todella läheinen. Näihin tunnelmiin, nyt mä lähden syömään kirsikkatomaatteja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti