perjantai 17. helmikuuta 2017

KAHDEN VIIKON KOEAIKA

Nimittäin kahden viikon herkuttoman kokeilu. Eilen illalla taas havahduin, että tässä on varmaan viimeiset kaks viikkoa tullut vedettyä joka päivä jotakin hyvää. Paino mulla ei oo noussut, mutta ei tää olo kyllä mikään hyvä oo kun on ihan turvonnut ja ns."tunkkanen" olo. Mitään totaalilakkoa loppuelämäksi en rupee vetämään, mutta kyllä alkuun tekee varmasti ihan hyvää olla kaksi viikkoa kokonaan herkuitta ja keskittyä enemmän siihen monipuoliseen, normaaliin ruokailuun ja siihen, että juo tarpeeksi vettä.

Monesti on mun suusta kuulunut tää "kyllä mä nyt lopetan jatkuvan herkuttelun ja alan elämään terveellisemmin", mutta siihen ei oo kunnon motivaatiota sitten loppupeleissä ollut. Ok pakko myöntää etten olis niin varma onko vieläkään.. Mutta kun eilen katsoin kuvia neljän vuoden sekä vuoden takaa milloin painoin 15kg vähemmän kuin tänä päivänä, huhhuh! Iski se kuuluisa todellisuus vasten kasvoja. Alan olemaan pirun kyllästynyt omaan valitukseeni siitä kuinka on lihava ja turvonnut olo ja yksinkertaisesti niin pirun huono olla! Kun siihen ei voi vaikuttaa kuin minä itse. 


En silti rupea dieetille, ruokavaliolle enkä rääkkitreeneihin mihin en pysty, vaan keskityn elämään normaalia elämää. Liikunnan tai syömisen ei pitäis olla se kammottava hirviö olalla joka kuiskailee, kuinka on pakko ja pakko ja pakko. Liikunnan kanssa meillä on jo hyvä yhteisymmärrys enkä edes muista koska olisin treenannut jonkin ohjelman mukaan. Liikun sillä tavalla kuin sillä hetkellä huvittaa ja teen siitä itselleni mieluista. Ruoan kanssa taas meillä on erittäin huonot välit ja meidänkin pitäis löytää se kultainen keskitie jota voitaisiin sovussa kulkea. 

Onko kellään muulla samanlaista "oikean polun" etsimistä? 

1 kommentti:

  1. Kuulostaa niin tutulta... Oon ollut viime viikkoa lukuun ottamatta nyt tän vuoden herkkulakossa ja se on ollut aika iisiä, mutta liikunta ei vaan millään tunnu lähtevän liikkeelle. Jotakin kotitreeniä teen silloin tällöin, mutta esim. lenkille lähteminen vaan jotenkin aina jää. Hassuinta on se, että tiedän tykkääväni esim. niistä kävelylenkeistä tosi paljon, eli mulla ei oikeasti olis edes mitään hyvää syytä olla menemättä. Siltikään en vaan jotenkin tuu lähteneeksi vaikka tiedän että sen jälkeen olis niin paljon parempi fiilis. Ihan tyhmiä tällaiset pääongelmat kun ei vaan saa mitään viisasta aikaiseksi.

    VastaaPoista