perjantai 12. elokuuta 2016

THE DAY YOU SLIPPED AWAY WAS THE DAY I FOUND IT WON'T BE THE SAME

Kuten jokaikinen vuosi, elokuun kahdestoista päivä on vuoden kamalin päivä. Vaikka voittaisin lotossa, vaikka mun kaikki suuret unelmat toteutuis, elokuun kahdestoista on silti kamala, painajaismainen päivä. Tona päivänä, vuonna 2011, vanhemmat menettivät tyttärensä, kolme nuorta menetti isosiskonsa ja moni, kuten minä, menetti ystävänsä. Ja vieläpä parhaan sellaisen.

Vaikka oonkin jatkanut elämääni, tottakai toi päivä tulee aina kummittelemaan mielessä. Muistan ikuisesti sen hetken, kun mun ystävä soitti itkien ja kuinka mun sydän pysähty sillä hetkellä, ainakin hetkeks. "Heidi on kuollu". Ei, eihän se voinut olla? Ei se oo todellista, tää on pelkkää kusetusta. Kolari. Heidi ylitti tietä skootterilla kunnes auto iskeytyi kylkeen. Mä itkin ja huusin ja raivosin. Ja en sitä muista enkä tietäiskään ellei olis puhelimen lokikirjaa, mutta olin yrittänyt soittaa Heidille useaan otteeseen puoli tuntia sen jälkeen kun olin kuullut Heidin kuolemasta.

Heidi oli maailman tuittupäisin ihminen joka suuttui nollasta tuhanteen sekunnissa ja joka leppyi vähintäänkin yhtä nopeasti. Heidi oli maailman hyväsydämisin ihminen ja niin aito ja vilpitön. Kaikki piti Heidistä eikä se ollut ihme. Mä ja kaksi mun muuta ystävää oltiin maailman onnekkaimpia kun Heidi oli just meidän kolmen paras ystävä. Me aina kiusoteltiin Heidiä pikkuiseks, vaikkei se meidän porukan nuorin ollutkaan. Me kaikki jotenkin suojeltiin aina Heidiä. Vaikka niin pieneks ihmiseks se oli pirun sisukas! Heidi sai aina hyvälle tuulelle vaikka olis ollut kuinka paha päivä ja se osas aina sanoo just oikeet sanat.




















































Mä en vieläkään suostu ymmärtämään miks se oli just Heidi kenen piti lähteä, jättää meidät ja muuttua enkeliks. Heidi, kuka ei koskaan toivonut kenellekään pahaa. Heidi, joka rakasti lähimmäisiään eniten koko maailmassa ja joka pisti aina toiset etusijalle. 


Heidiä en tuu koskaan unohtamaan ja vaalin niitä yhteisiä muistoja, mitä ollaan saatu yhdessä luoda. Mä edelleen nään unia joissa Heidi onkin tullut takaisin, että se onkin ollu vaan jossain muualla vähän aikaa. Ja joka kerta mä itken kun herään. Heidiä tullaan aina rakastamaan niin paljon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti