keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

MITÄ MULLE OIKEASTI KUULUU?

Joskus tuntuu, että julkisesti koetetaan antaa mahdollisimman positiivinen kuva omasta elämästä. En sano, että se olis väärin, mutta ei se elämä oikeesti oo pelkkää ruusuilla tanssimista ja lintujen laulua. Päinvastoin. Välillä se on hermoromahduksia ja itkupurkauksia. 

Ihan ensiks, jälleen blogin kirjoittaminen on jäänyt ihan tyystin ja se harmittaa mua. Välillä mietin poistavani koko p*skan koska tuntuu, että turhaan mä tätä kirjotan kun tekstiä syntyy kerran kuussa jos sitäkään. Mä ihailen niitä tyyppejä, ketkä jaksaa postailla kuvia ja litanian tekstiä lähes päivittäin! Musta kun ei oikein tahdo siihen olla.

Niin ja mitäpä mulle ihan aikuisten oikeesti kuuluu? No aika huonoa. 

Samalla kun kissa nukkuu tyytyväisenä mun miehen vieressä ja nää kaks kuorsaa kilpaa, mä en oo nukkunut silmäystäkään koko yönä. Taaskaan. Ne kuuluisat hilloviikot, eli menkat, alkoi eilen ja yritin koko päivän olla oksentamatta siitä jäätävästä kivusta kun kasisatanenkaan ei auta. Joka perkeleen kuukausi sama homma! Mieli parani hiukan irttaripussilla, tai sitten ei. Tää iänikuinen mättöputki vaan jatkuu ja aina mun suusta kuuluu "kyllä mä sit ens viikolla palaan taas ruotuun". Viimeks sanoin näin sunnuntaina. Motivaatio liikkumiseen on kadonnut ihan kokonaan ja joko mä en syö koko päivänä yhtään mitään tai sit vedän hirveen määrän ruokaa naamaan, huoh. Se kultanen keskitie on vissiin päättänyt piiloutua multa pysyvästi. 

Mä koin myös hiushermoromahduksen. Ostin hiusvärin mango twist ja se oli varmaan viimeaikojen suurin virhe. Mun oranssi, olkapäille ulottuva tukka ei ollutkaan kiva näky, joten mitä Mimosa tekee? Vetää hiuksensa täysin lyhyiks. Santtu kyllä tykkää näistä, mutta mun tekis mieli vetää kaljuks. First world problems.

Entäpä se perkeleen remontti sitten? No, me ollaan asuttu nyt kaks kuukautta ilman makkaria, kaikki tavarat ahdettuna olohuoneeseen ja parvekkeelle. Remonttimiehet käy nopsaa ehkä kerran kolmessa viikossa ja tää alkaa käymään hermoille. Ahtaus, tavaran määrä.. 

Nää asiat tuntuu todella kamalilta, etenkin kun mulla on joku vaikee kausi meneillään masennuksen kanssa. Eipä oo viimeaikoina hirveemmin edes hymyilyttänyt. Jatkuvaa itkun pidättämistä, unettomia öitä ja kaikkea sellaista. Hooooh, tulipa taas valitusteksti!

Onneks on sentään jotkin asiat pirun hyvin elämässä! Mulla on maailman ihanin aviomies ketä rakastan yli kaiken ja viikonlopuksi me suunnataan mun äidin luo maalle!

Perhanan hyvää tai huonoa keskiviikkoa kaikille!

- immu

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti