torstai 29. lokakuuta 2015

Torstaijorinaa

Torstai-ilta. Vastahan oli sunnuntai ja tuskailin kun huomenna on taas maanantai! Mihin nää päivät oikein katoaa? Tuntuu etten oo saanut mitään aikaiseksi, mikä on toisaalta kyllä ihan tottakin. Jokapäiväisen kämpän pikasiivouksen ja hyvän mielen treenien lisäksi oon tapittanut lukuisia tunteja läppärin ruutua tuijottaen ylhäisessä yksinäisyydessäni. Vaikka tässä avoliitossa ollaankin, niin kyllä välillä tuntuu kuin asuisi yksin, nimittäin tuo toinen osapuoli on todella paljon poissa kotoa. Eilenkin nähtiin vajaa tunti aamulla ennen kuin se ampaisi kouluun ja sekin tunti meni siinä kun mä iltavirkku yritin saada silmiäni auki ja kun Santtu valmistautu hirveellä kiireellä lähtemään kouluun. Se huono puoli kotona olossa on, että joutuu olemaan niin paljon yksin kun ei mulla harrastuksiakaan oo. 




Tänään oli kuitenkin harvinainen päivä, sillä Santtu on ollut koko päivän kotona! Vapaapäivä niin koulusta kuin jääkiekostakin. Tai no ei jääkiekosta sinällään, mutta tänään Santtu ei ollut jäällä itse. Käytiin nimittäin Hakametsässä katsomassa Ilves-Kärpät. Ostin tiketit tohon peliin jo kuun alussa aikaiseksi synttärilahjaksi Santulle. Santtu kannattaa siis Oulun Kärppiä ja meikätyttö edelleen uskollisena kannatan Ilvestä. Kyllähän se ottelu arvatusti päättykin Kärppien voittoon, mutta hyvä mieli jäi silti! 




Eilen kun mietin iltamyöhäisellä koneen ääressä tätä mun yksinoloa, niin tein itseltäni aika rohkean teon. Mä jätin demin keskustelupalstalle ns. kaveri-ilmoituksen missä hain samanhenkisiä ystäviä Tampereen alueelta. Kyllähän se sitten tuotti tulosta ja eilinen ilta menikin uuden ihanan tuttavuuden kanssa jutellessa! Yksinäisyyteen aion myös tehdä muutosta hankkimalla jonkin sortin harrastuksen. Jääkiekko houkuttelisi, mutta ongelmina on raha, se etten osaa luistella takaperin ja taidan olla liian vanha jo aloittamaan sitä. Rakastan tanssimista, mutta kaipaan jotain vieläkin liikunnallisempaa joten mielessä on pyörinyt nyt uiminen ( mikä on varmaan ainoa laji jossa oon hyvä ) ja ahkera ramppaaminen ryhmäliikunnoissa. Saas nähdä..

- immu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti