keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Vanhempani

Päivä 1 – Esittele itsesi
Päivä 2 – Eka Suuri rakkaus
Päivä 3 – Minun vanhempani
Päivä 4 – Tätä olen syönyt tänään
Päivä 5 – Mitä on rakkaus?
Päivä 6 – Minun päiväni
Päivä 7 – Paras ystäväni
Päivä 8 – Se hetki
Päivä 9 – Uskoni
Päivä 10 – Päivän asu
Päivä 11 – Sisarukseni
Päivä 12 – Käsilaukussani
Päivä 13 – Tällä viikolla
Päivä 14 – Mitä minulla oli päällä tänään?
Päivä 15 – Unelmani
Päivä 16 – Eka suudelmani
Päivä 17 – Mieluisin muistoni
Päivä 18 – Mieluisin syntymäpäiväni
Päivä 19 – Kaduttaa
Päivä 20 – Tässä kuussa
Päivä 21 – Toinen hetki
Päivä 22 – Tämä järkyttää minua
Päivä 23 – Tämä saa minut voimaan paremmin
Päivä 24 – Tämä saa minut itkemään
Päivä 25 – Ensimmäinen
Päivä 26 – Pelkään
Päivä 27 – Suosikkipaikkani
Päivä 28 – Ikävöin
Päivä 29 – Tähän pyrin
Päivä 30 – Soittolistallani
Päivä 31 – Viimeinen hetki

Vuorossa siis mun vanhemmat. Vanhemmista mulla on myös yleisesti ottaen tekstiä tulossa myöhemmin.

Mutta asiaan siis. :) Mun vanhemmat on eronnu kymmenen vuotta sitten ja nykyään olis hyvin vaikee kuvitella heitä yhdessä. Äiti ja isä on niin erilaisia ihmisiä, että välillä mietin, miten ne on ylipäätään päätyny yhteen sillon aikojen alussa.

Joskus moni aatteli, että mun isä on tosi erilainen kun muut isät musiikkimakunaan hevi, harrastuksenaan kehonrakennus ja tietokoneet. Mä en koskaan nähnyt mun isää mitenkään erilaisena, ehkä hiukan nuorempana kuin muiden isät, sillä isä oli 20-vuotias kun mä synnyin. Isä edelleen harrastaa kehonrakennusta ja aikookin yhä edelleen yrittää kisoihin, musiikkimaku on edelleen sama, mutta yks asia on muuttunut viimeisen kymmenen vuoden aikana. Mä oon omalla tavalla menettäny isäni. Ihan vaan sen itsekkyydelle. Ja oli kyse mistä tahansa, se menee aina mun ja mun veljen edelle. Mä oon oppinu jo aika varhain elämään asian kanssa, mutta mua harmittaa mun pikkuveljen puolesta, sillä kyllähän se haluais olla isän kanssa enemmän tekemisissä ym. Ja tosiaan, vaikka isä asuu vaan muutaman kilometrin päässä musta ja Santusta, me ei olla nähty kun kaks vai kolme kertaa viimeisen vuoden aikana eikä olla oltu muutenkaan yhteyksissä. Että kauhean läheinen mä en isän kanssa ainakaan enää oo.

Äiti. Mun sankari, mun elämän tärkein henkilö, mun esikuva. Mun äiti on aina omannu älyttömän hyvän huumorintajun ja ihanan, rempseen naurun. Äiti rakastaa kirjoja ja hyviä salapoliisisarjoja, kuten neiti Marplea ja Murdochin murhamysteereitä. Äiti tykkää myös kattoo Grimmiä joka sattuu olemaan myös mun lempparisarja. Äiti on opettanu mulle kaiken ja kasvattanu mut. Kun olin pieni, riideltiin aika usein, mutta nyt ei olla riidelty yli kolmeen vuoteen. Äiti on se ihminen, kenen kanssa yleensä keskustelen kaikesta ja kerron murheet ja surut, samoin kuten ensimmäisenä kerron äidille kaikki ilouutiset. Äiti on varmasti epäitsekkäin ihminen ketä mä tiedän, sillä se aina auttaa muita mm. rahallisesti, vaikka sillä itellä ois kuinka tiukkaa tahansa. Äiti on myös aina jaksanu valaa mun uskoa, että kaikki järjestyy, oli asiat miten huonosti tahansa. Ja äiti on myös vahvin ihminen ketä tiedän. Mun äiti on yksinkertaisesti maailman paras äiti.

- immu 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti