maanantai 28. syyskuuta 2015

Sometimes we need a little magic

Mä oon aina rakastanu erilaisia satuja. Oon lukenut pienestä pitäen fantasiakirjoja, joista mun ehdottomia lemppareita oli ( ja on edelleen ) Ennuskivien mahti ja Lene Kaaberbolin Näkijä-kirjasarja. Mä halusin elää noissa taianomaisissa maissa ja niin mä elinkin, mielikuvituksessani. 



Havahduin tänä aamuna miettimään, kuinka vähän tilaa me enää annetaan mielikuvitukselle. Kuinka moni parikymppinenkään enää osaa muistella, miltä tuntui pienenä kuvitella olevansa joku muu ja elää jossain kaukaisessa maassa, vaikka olikin omalla kotipihallaan? Mielikuvitus on taakse jäänyttä elämää ja vallan ovat ottaneet ammattikorkeiden ja yliopistojen viikottaiset bileillat, sosiaalinen media ja muka-aikuisuus ( in my opinion, parikymppiset eivät ole lähelläkään aikuisuutta vielä ).

Eikä tää koske ainoastaan parinkymmenen ikävuoden saavuttaneita. Nuorilla, jopa ala-astelaisilla tärkeänä asiana pidetään sitä, kuinka monta seuraajaa on instagramissa ja kuinka pukeudut ja miltä näytät. Aivan kuin siinä ei olisi tarpeeksi, että meillä hiukan vanhemmilla tuntuu olevan pakollista näyttää mallilta ja omata fitness-kilpailijoiden vartalo ( mulla ei ole mitään fitness-kilpailijoita vastaan, he ovat tehneet kovan työn, mutta mulla on ongelma sitä kohtaan, että kaikkien oletetaan näyttävän samalta ).

Mitä tapahtui mielikuvitukselle? Heitettiinkö se säälimättä roskikseen? 

Mä oon kakskymmentä enkä häpeile myöntää sitä, että mä edelleen joka ilta haaveilen eläväni toisella aikakaudella, eläväni jossain taianomaisessa maailmassa yksisarvisten ja velhojen kanssa, kaukana todellisuudesta.

Kuka opettaa lapsia käyttämään mielikuvitustaan jos mekään ei enää osata käyttää sitä?
Mikä on sun mielipide, onko meillä mielikuvitukselle enää aikaa ja tilaa? 

 

- immu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti