keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Koulukriisikö?

Mun viimeseen neljään vuoteen mahtuu paljon. Neljä vuotta sitten pääsin peruskoulusta, pääsin Tammerkosken lukioon opiskelemaan josta jäin pois Heidin kuoleman jälkeen, pidin hetken vapaata jonka jälkeen oon ollut vuoden Tampereella ammattikoulussa pintakäsittelypuolella, sain Oulusta opiskelupaikan koruartesaaniksi jonka hylkäsin silloisen poikaystäväni kanssa eroamisesta johtuen, olin 1,5v Ruoveden lukiossa jossa tein tappotahtia töitä ( melkein 10 kurssia/jakso, koulussa lähes aina klo 8-16 + itsenäiset kurssit ) koska halusin kuollakseni valmistua samaan aikaan kun muut mun ikäset, loppuajasta elämä meni aivan sekaisin ja sairastuin masennukseen mistä johtuen päätin tehdä radikaalin muutoksen ja muuttaa isäni luo Tampereelle, tein työkokeiluja vuoden verran enemmän ja vähemmän, muutin omaan asuntoon Santun kanssa, opiskelin TAKKissa koulunkäynninohjaajaksi, lopetin opiskelut maanantaina liian kovasta tahdista johtuen ( lähes mahdotonta pysyä perässä masennuksesta johtuen ) ja nyt maanantaina aloitan Tampereen aikuislukiossa ja suoritan lukion loppuun.

Oon siis 20-vuotias enkä oo peruskoulun jälkeen valmistunut mistään. Mä oon saanut opiskelupaikkoja yhteensä 8 joista oon ollu ainakin hetken neljässä ja nyt alkaa viides.

Mä muistan kuinka kova paikka mulle oli kun mun ikäiset valmistu ylioppilaiks tai ammattiin. Mä en kestäny kattoa penkkarikuvia, en ylioppilaskuvia, jopa se teki tiukkaa kun Santtu valmistu, vaikka siitä olinkin hurjan ylpee. Mä en kestäny sitä, että mä en ollu lähelläkään valmistumista. Enkä mä kyllä oo vielä tänäkään päivänä. 





Mä eilen päivittelin mun ystävälle, että herranjumala, tuun olemaan 22-vuotias ennenkuin valmistun ylioppilaaksi ja tää mun 19-vuotias ystävä on jo ammattikorkeakoulussa nyt. Mutta loppujenlopuks, mitä sillä on väliä kuinka vanha oon kun valmistun? Jos oon onnellinen niin miks mua pitäis liikuttaa se, että oon "vasta" 22-vuotias kun pääsen ylioppilaaks? Ei sillä oo mitään väliä, etenkin kun saan rauhassa suorittaa lukion loppuun niin, että se tukee mun masennuksesta kuntoutumista. Ja mulla kiiluu aina vaan enemmän yliopisto silmissä ja näin oon taas lähempänä sitä. 



Eli miksi siis vaihdoin TAKKista, josta olisin valmistunut helmikuussa 2016 koulunkäynninohjaajaksi, Tampereen aikuislukioon, mistä valmistun keväällä 2017 ylioppilaaksi?


Kuten jo aikasemmin mainitsin pariinkin otteeseen, mulla on kaks vuotta sitten todettu masennus ja oon sen vuoks mm. lopettanut ensimmäisen kerran lukion. Mä oon nyt vasta saanut apua siihen ( ihana Suomi.. ) enkä pystynyt kunnolla käymään TAKKin hirveään tahtiin koulua loppuun. Jatkuvia tehtäviä, työharjoittelua, lähipäiviä.. Mun piti valita vaihtoehto, milloin saan keskittyä itteeni ja paranemiseeni täysillä. Ja aikuislukio mahdollistaa sen. Ja mä joka tapauksessa haluan ja aion hakea yliopistoon vielä jonain päivänä joten tää on mulle erittäin hyvä vaihtoehto. 


Onko teillä tarinoita omista "valmistumismatkoistanne"?

- immu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti